tantorin oudot jutut

Just another Kyweb.org weblog

Kestävää liiketoimintaa

Yrityksen (yhteiskunta)vastuu, kestävä kehitys ja kestävä liiketoiminta puhuttavat Al Goren leffan jälkeen ihmisiä yhä enemmän. Siltikin mieleen nousee kysymys: “Mitä kestävä liiketoiminta on?” Kysymykseen on aika vaikea vastata. Ensimmäisenä tulee mieleen varsinkin isojen yritysten mittavien toimitusketjujen hyvä hallinta, se että myös kolmannen maailman maissa toimivilta alihankkijoilta vaaditaan asiallista toimintaa niin ekologisesti kuin sosiaalisestikin. Moni kehnossa maineessa oleva yritys panostaa toimitusketjujen hallintaan ja yhteiskuntavastuuraportointiin, usein hyvin tuloksin.

Voiko kestämättömien tuotteiden tuottaminen siltikään olla kestävää, vaikka kaikki tehtäisiin viimeisen päälle asiallisesti. Esimerkiksi parin nimeltä mainitsemattoman ruotsalaisketjun toiminta on yleensä asiallista, mutta liikeidea on täysin kestämätön. Alta aikayksikön jätteiksi päätyvien tuotteiden tuottaminen ei mielestäni ole kestävää toimintaa, vaikka se hoidettaisikin hyvin. Jos kestävyyttä ei lasketa, on toiminta liiketoiminnallisesti usein nerokasta, mutta se ei ole tämän tekstin aihe.

Artekin toimitusjohtaja Mirkku Kullberg piti vierailijaluennon eilen Luovat liiketoimintastrategiat-kurssilla. Hän toi esiin paljon pitkäikäisyyden teemoja, mitkä sopivatkin yritykselle, jonka jopa 70-vuotiaat tuotteet menevät edelleen kaupaksi. Kullberg myös kertoi Milanon huonekalumessuilla olleesta paviljongista, jossa oli uusien huonekalujen lisäksi näytillä kymmeniä vuosia vanhoja koko ajan käytössä olleita huonekaluja. Viesti oli selvä: Artekin ei välttämättä tarvitse tuoda mitään uutta.

Tämä on mielestäni kestävää liiketoimintaa ja monella tapaa myös omaan asumiseeni sekä elämääni sopivaa ajattelua. Tavaroille muodostuu tarina, joka elää oman tarinani mukana. Itse toivon, että vielä seitsemänkymppisenä minulla olisi mahdollisimman paljon ensimmäisen asuntoni huonekaluja ja muitakin tavaroita, jotka tekevät asunnosta kodin. Kai tämän tyylisiä tuotteita voisi kutsua myös eko-luksukseksi, johon useimmilla on loppujen lopuksi varaa.

Toinen esimerkki kestävästä liiketoiminnasta on mielestäni pyörämerkki Surly, joka tekee laadukkaita cromoteräsrunkoja kestämään kovaa kulutusta. Rungoille on ominaista muuneltavuus, vaikka siinä osittaisia puutteita onkin. Surlyn pyörät ovat markettipyöriä kalliimpia, mutta eivät mitenkään erityiden kalliita. Tuhat euroa ei ole järin suuri sijoitus seuraavien kahdenkymmenen vuoden työmatkoihin.

Molemmissa esimerkeissä toistuu usein kuulemani fraasi: “Laatu on vastuullisuutta.” Laadun kannattavuus sen sijaan on astetta vaikeampi kysymys. Markkinoinnista en peruskursseja enempää tiedä, mutta käsittääkseni toistuvien ostojen merkitystä painotetaan markkinoinnissa aika paljon. Jos tuote on suunniteltu kymmeniksi vuosiksi, voi ostojen toistuvuudelle heittää hyvästit. Onko vastuullista kuluttajuutta sitten maksaa enemmän laadukkaasta tuotteesta myös katteen muodossa, jos tietää tuotteen kestävän - niin materiaalisesti kuin sosiaalisestikin?


5 vastausta artikkeliin “Kestävää liiketoimintaa”

  1. Aivan loistava teksti mielestäni! =)

    Tämä on nimenomaan kestävää kehitystä! Ei se että tuotetaan kokoajan vaikkapa uusia ns ekologisia autoja, joka tarkoittaa vain sitä että yhä useammat vanhat käyttökelpoiset, vaikkakin saastuttavammat, autot heitetään kaatopaikalle yhä tiheämmin väliajoin. Tämä vain yhtenä esimerkkinä (jossa toisaalta monelta kantilta paljon ongelmia).

    Mutta laatua sen olla pitä(is).

  2. 14.11.2007 @ 19.58 Hondamies

    Autoja voitaisiin tehdä ruostumattomasta teräksestä á la Delorean, mutta kukapa silloin uusia ostaisi - kun vanhat olisivat ikuisia?

  3. Oikein hyvä keskustelunavaus, Masa.
    Tällaista näkökulmaa ajattelee liian harvoin käytännön elämässä.

    Tunnistan itse valitettavasti kasvaneeni shoppailu-kulttuuriin.
    Kun vielä itse opiskelijana jaksaisi ennemmin venyttää penniä ja kärvistellä, ja suunnitella suurempien hankintojen tekemistä harvemmin sen sijaan että hankkii kaiken lyhyen ajan sisään edullisesti.

    Yksityisellä kulutuksella ja sen muutoksilla on kyllä myös suuri rooli talouskasvussa. Yksisilmäisesti ei kuitenkaan tulisi mielestäni tuijottaa kasvulukuihin, mutta tiedostaa niiden seuraukset esim. työttömyydessä.

    Mutta kestävyyttä tulisi ehdottomasti painottaa. Toivottavasti asennemuutoksen myötä yhä useampi yritys voisi tehdä siitä kilpailuedun itselleen Artekin tavoin.

  4. Jep. Ansaintalogiikka on vain näissä tapauksissa astetta kinkkisempi homma.

  5. I’d prefer reading in my native language, because my knowledge of your languange is no so well.


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute